Koirien trimmaus ja turkinhoito Mäntsälässä ja Porvoossa

Trimmaus on yleisnimike koiran turkin muotoilulle joko saksimalla, koneella leikaten tai sormilla nyppien. Toisten rotujen turkinhoito on vaativampaa kuin toisten, joten trimmauksien kustannuksissa voi olla suuriakin eroja eri rotujen välillä. Myös koiran käyttäytyminen saattaa vaikuttaa trimmaukseen menevään aikaan ja sitä kautta hintaan.

Tuo trimmaukseen aina puhdas, kuiva ja takuton koira! Jos kuitenkin jo aikaa varatessasi tiedät koirallasi olevan takkuja, mainitse siitä aikaa varatessasi. Kerro myös haluatko minun aukovan takut vai leikkaavan ne pois. Tämä siksi että takkujen aukaiseminen vie todella paljon aikaa. Jos koirasi turkki on pahasti huopaantunut usein paras ratkaisu on ajella turkki pois ja aloittaa uuden kasvattaminen. Huopaantunut turkki voi myös olla terveysriski. Turkin alla voi olla ihotulehduksia tai loisia, turkki voi myös kiristää ja kutittaa koiran ihoa jota koira sitten jatkuvasti rapsuttelee. Kun käytät koirasi säännöllisesti trimmauksessa ehkäiset edellämainittuja ongelmia.

Teen arkitrimmauksia kaikille roduille sekä monirotuisille. Amerikancockerspanieleille myös näyttelytrimmauksia. Teen trimmaukset ensin pääasiallisesti rotumääritelmän mukaisesti, mutta koiran turkin tilanteen mukaan soveltaen yhdessä asiakkaan kanssa, koiran edut huomioon ottaen.